Siinä vierähti kuusi vuotta, edellisestä postauksesta.
En nyt kirjoita enempää siitä, mihin se loppui ja mitä sitten tapahtui. Ei mitään jännää, eikä dramaattista kuitenkaan, joten ehkä joskus toiste siitä. Mutta nyt mä meen suoraan asiaan. Sillä sunnuntai-iltana tapahtui jotain todella omituista. Mun pää alkoi kirjoittaa postausta. Ihan itsekseen, pyytämättä ja aiheesta jota juuri mietin.
Ehkä se oli merkki. Koska kun sitten (kirjoitettuani postausta päässäni) kirjauduin blogiin piitkästä aikaa, huomasin, että olin lopettanut 9.11.2015. Melkein siis kuusi vuotta sitten. Ehkä se tosiaan oli merkki, ja mä päätin kuunnella sitä.
Mitä sulle kuuluu? Jenkkiläisittän tähän vastataan, että hyvää kiitos, entäs sulle? Ja sitten sovitaan se lapsen kuskausvuoro tai hoidetaan työasia. Tai tyhjennetään postilaatikko yhtäaikaa naapurin kanssa. Koska toi kysymys on niin näennäinen. Ainakin mulle.
Mulle se, että joku oikeasti haluaa kuulla, mitä mulle kuuluu, merkitsee sitä että kysyjä osaa kohdentaa kysymykset. Tarkentaa, kysyy lisää, enemmän. Ei pelkästään puolihuolimattomasti, että mitä kuuluu? Ja jos en kerro, miettii mielessään, että se ei halua kertoa. Tai että "velvollisuus täytetty, kysytty" koska ei edes oikeasti kiinnosta.
Tiedätte ne kaverit, jotka kysyy ton ja odottaa kärsimättömänä, että kerrot jotain. Ja sen jälkeen käyttää ajan siihen, että jakaa omat kuulumiset. Itsestään, omista jutuistaan. Käyttää yhteisen ajan täysin. Yleensä se menee niin, että kysyt lisää, olet aidosti kiinnostunut. Ja tapaamisen jälkeen sulla on jotenkin valju olo. Sellainen, että et tullut kuulluksi, kohdatuksi. Aidosti siis. Seuraavalla kerralla jostain syystä tuntuu vastahakoiselta tavata tätä henkilöä. Tai jakaa hänelle yhtään mitään.
Ja hei ihan eri asia on se, jos ystävällä on hirveästi jaettavaa. Ja se käyttää kaiken ajan, koska sillä on asiaa ja paljon. Ja se sanoo lopuksi, että apua, mä puhuin vaan ittestäni. Ja sä oot ihan että, no hei, ei todellakaan haittaa. Koska ei haittaa. Te tiedätte sen eron.
Mitä kuuluu on kohteliaisuus-fraasi. Se muuttuu todeksi vasta suhteissa, joissa molemmat osapuolet haluaa aidosti jakaa. Kuulla. Kysyä. Välittää. Ja se mitä mä mietin sunnuntaina (kun tää kirjoitus tuli mun päästä), että olen ja on syytä olla kiitollinen, kun elämässä on ihmisiä, joita oikeasti kiinnostaa. Sellaisia, jotka kysyy mulle tärkeistä asioista pitkänkin ajan jälkeen. Ne muistaa. Ne tuntee. Niitä kiinnostaa. Aidosti.
Edelleenkään mä en konmarita mun ihmissuhteita. En hylkää, enkä poista. Mutta mä muistan fiilikset ja mä valitsen ne ihmiset, joiden kanssa haluan jakaa, olla, tavata. Koska me kaikki voidaan. Me voidaan valita kenen seurassa me ollaan, kenen kanssa me jaetaan ja kenelle me kerrotaan. Ja se on ihanaa!
4 kommenttia:
Uusi lukija täällä hei! On piristävän mielenkiintoista, kun blogikirjoitukset nykyään vähenevät ja instatilit lisääntyvät, että joku on palaamassa entiselle tontilleen ja haluaa kirjoittaa. Kerrothan jotain lisää, millainen kirjoittaja siellä ruudun toisella puolella on. Hyvää loppusyksyä ja joulun odotusta sinulle!
Hei kiitos, insta on ihana, mutta se ei houkuttele kyllä kirjoittamaan. Mulle tuli taas tarve sanoa ja ajatella kirjoittamalla. Aika vähän mä olen itsestäni täällä kertonut, jollain tavalla tää anonyymiys kyllä houkuttelee ja mahdollistaa sanomaan asioita. Mutta katsotaan mitä tulen jakamaan.
Mutta sulle myös, aika pimeää mutta ihanaa syksyä, tavataan täällä blogin puolella, ilolla odotan taas mun kirjoitushetkiä. Tällä hetkellä päässä kirjoittaa itseään ulos toisten puolesta iloitsemisen teema…
T. JOnna
Hei ihanaa, sä olet palannut ja ehtinyt jo vaikka kuinka monta viisasta ajatusta kirjoittaa.
Tiedän hyvin mistä puhut, kun kirjoitat niistä jotka kysyy mitä kuuluu vain päästäkseen kertomaan omista jutuistaan. Mä olen huomannut et vastaan heille vain "ei mitään ihmeellistä" ja kuuntelen tunnin vuodatuksen, jonka jälkeen olen uupunut :/ Minäkään en karsi, mutta huomaan että pidän harvoin yhteyttä.
Tervetuloa JOnna!
Hei P! On hei tosi kiva olla palannut, kun vanhat tutut täällä jaksaa kommentoida ja käydä moikkaamassa :) Mulla on muuten ihan sama tekniikka. Jos huomaan, että ihmisellä ei ole aikomustakaan olla kiinnostunut mun jutuista, en yritä niitä edes tyrkyttää. Koska mitä järkeä? ;) Mutta voin sen jälkeen aina valita, keneen otan yhteyttä, keneltä kysyn kuulumisia, kenelle ehdotan tapaamista. Hirveen yksinkertaista. Koska onneksi elämässä on myös ihmisiä, joiden kanssa yhteydenpidosta saa myös itselleen (toivon todella sydämestäni, että en vie jonkun energiaa!!!) <3
Lähetä kommentti