Juteltiin tässä taannoin yhden porukan kesken siitä, miten epäreilua elämä joskus on. Meistä tuntui, että ihmistä, joka tekee kaiken oikein, pyrkii välttämään väärintekemistä, luovii, ymmärtää ja puree omaa hammasta muiden ja yhteisen hyvän eteen, lyötiin kuvainnollisesti aina vaan uudestaan lapiolla naamaan, tietysti siis tietyn tahon toimesta.
Joskus tuntuu, että usko meinaa loppua tämän maailman oikeudenmukaisuuteen. Ja eihän se maailma oikeudenmukainen edes ole. Mutta ihmisten ja käyttäytymisen tasolla haluan ja uskon edelleen hyvään. Uskon siihen, että loppujen lopuksi hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita. Joskus siihen menee vähän vaan pidempi aika.
Perustan vahvan luottamukseni, en enää niin nuoren ikäni tuomaan kokemuksiin. Joskus karmalla saattaa mennä tovi jos toinen (puhutaan siis vuosista) ennenkuin oikeudenmukaisuus tapahtuu, mutta sieltä se tulee. Aina kuitenkin. Muistan juhlistaneeni ystäväni kanssa tapahtunutta eräässä casessa, jossa tapahtunutta epäoikeudenmukaisuutta (aikuisen ihmisen epäreilua ja tämän aikuisen oman lapsen etua suhteessa toiseen nuoreen lisäävää käyttäytymistä) pohdittiin useinkin. Miten ikävältä ja epäreilulta tilanne tuntuikaan. Mutta niin siinä kävi, että vuosien jälkeen tuli hetki, jolloin epäreiluutta kokenut nuori sai palkkion yllättävässä tilanteessa. Mitään riitaa tai kiljumista tilanteeseen ei liittynyt, ainoastaan tunne siitä, että aikoinaan tapahtunut tilanne sai karman lain kautta päätöksen. (Toim. huom. kukaan ei loukkaantunut fyysisesti, blink).
Esimerkkejä on monia, mutta nämä tilanteet luovat itselleni uskoa ja jaksamista hoitaa hankalatkin tilanteet oikein, kärsivällisesti ja toisen ihmisen tunteet huomioon ottaen. Huono käytös, itsensä ylempään asemaan nostaminen, epärehellisyys, toisen loukkaaminen ja oman edun tavoittelu tuottavat kyllä jossain kohtaa päinvastaisen asetelman. Joskus oikein ihmetyttää, että joku omaa paremmuuttaan korostava ei ymmärrä, että ympäristö ei tule sietämään kyseistä käyttäytymistä ikuisesti. Yhteisö hoitaa. Elämä hoitaa.
Omaa ”hyvyys”- tilannetta voi mitata silloin, kun tarvitsee apua. Onko joku/kukaan valmis auttamaan? Saatko viestejä, joissa kysytään kuulumisia, ehdotuksia tavata? Onko vapaa-ajalla tarjolla seuraa jos haluaa. Voiko olla aidosti oma itsensä? Pysyvätkö samat ihmiset mukana koko elämän ajan, vai vaihtuuko seura säännöllisin väliajoin? Ajatteleeko enimmäkseen ihmisistä hyvää vai pahaa? Onko aidosti onnellinen ystävien puolesta? Ovatko ystävät aidosti onnellisia just sun puolesta, erityisesti jos sulle tapahtuu jotain ihanaa? Joudutko miettimään miten muut suhtautuu, kun tulet paikalle? Huomaatko, että seuraasi vältellään tai onko tunne, että kuulumisesti eivät aidosti kiinnosta? Onko ystäväpiiristä jäänyt pois ihmisiä? Oletko ajatellut mitä ihmisille lähelläsi kuuluu ja kysynyt sitä heiltä?
Hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita. Karma hoitaa. Ollaan kärsivällisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti