Tunnollisuus versus vastuullisuus

Mua mietityttää usein se, miksi joku toinen kokee asiat raskaampina kuin toinen? Miksi toinen väsyy vaikapa samaan työhön, kun toinen ei? Miksi jollakin on älyttömästi työtä ja toinen tuntuu selviytyvän siitä helpommin? Miksi joku kokee painetta jostain asiasta, mistä toinen ei? 

Kävin (taas) todella inspiroivaa keskustelua meidän kirjallisuuspiirissä. Kaikki alkoi siitä, että yksi meistä kertoi miehestään, joka on lääkäri. Hän tekee aina ennen lomallelähtöä hurjan pitkän päivän. Hoitaa kirjaukset kuntoon ja lähetteet eteenpäin. Ja siis tekee muutenkin pitkää päivää. Toinen meistä kertoi, että miehensä vastailee myöhää ja lomallakin sähköposteihin koska auttaa muita. Kolmas kertoi, että poikansa, joka tekee kasvavassa yrityksessä työtä, on ihmetellyt, miksi ihmisillä ei enää ole integriteettiä. Ei edes mennä siihen, mitä kaikkea mun kirjallisuuspiiriläiset tekevät omissa töissään. Paljon ja antaumuksella, lyhyesti sanottuna.

Joku yhdistävä tekijä näillä on. Ja se liittyy ensimmäisessä kappaleessa oleviin kysymyksiin, mietin.

Ensinnäkin tässä on isosti varmasti Suomi-asiaa. Mehän olemme tunnettuja maailmalla luotettavuudestamme. Jos jotain lupaamme, sen teemme. Sen ovat muuallakin huomanneet. Se kumpuaa jostain kansallisesta identiteetistämme siis. Ja sitten on toki kasvatukselliset asiat ja sukupolvikysymykset. Eli onko enää kaikilla sukupolvilla samanlainen ajattelutapa työstä ja miten julkisuudessa puhutaan työstä, suorittamisesta ja muiden auttamisesta. Yhteisestä vastuusta.

Vastuullisuus on musta hieno asia. Se, että ei pelkästään ajattele omaa etuaan vaan kantaa vastuuta toisistakin, huolehtii muiden hyvinvoinnista, mutta myös onnistumisesta! Se, että auttaa muita onnistumaan, on vastuullista tekemistä. Tässä minun mielestäni ystävieni miehet ovat vastuullisia. He hoitavat potilaiden asiat siihen pisteeseen, että asiat eivät heidän loman aikanaan jää hoitamatta ja vastaavat kyselyihin, koska osaavat vastata ja tietävät, että heidän avullaan toistenkin asiat etenevät. Arvostan tällaista toimintaa. Olisin mielelläni tämän lääkärin potilaana ja toisen henkilön työkaverina. Voisin luottaa heihin.

Toisaalta, vastuullisuus voi hyvin hienovaraisesti kääntyä ja ollakin tunnollisuutta. Mielestäni suomalaiset ovat nimenomaan myös tunnollisia. Tehdään asioita, koska niin pitää tehdä ja se on oikein. Missä menee vastuullisuuden ja tunnollisuuden raja. Mikä on integrityn (integrity is the practice of being honest and showing a consistent and uncompromising adherence to strong moral and ethical principles and values) merkitys työelämässä ja sitoutumisessa työtehtäviin?

Ja sitten lisänäkökulma. Hesarissa oli artikkeli työpaikan heimoista ja niiden kulttuureista. Heimot on jaettu tämän artikkelin taustalla olevan kirjan mukaan viiteen ja mitä ylemmäs mentiin, sitä enemmän heimo uskoo itsestään ja muista hyvää. He eivät hae henkilökohtaista kunniaa vaan tekevät yhteistyötä parantaakseen maailmaa, auttaakseen muita. No, näette heti, että mitä enemmän tehdään yhteistyötä ja autetaan muita, lisätään onnistumista. Koska sellaisia, jotka auttavat muita, autetaan mielellään takaisin.

Yhteenvetona mun päässä on siis useampi ajatus. Vastuullisuus ja muiden auttaminen on hyvä asia. Se auttaa meitä onnistumaan ja jaksamaan. Saadaan voimaa siitä, että autetaan muita ja toimitaan omien arvojen mukaisesti. Tunnollisuus ja integrity sitten taas ovat ominaisuuksia joita tulee olla, jotta ihminen voi sitoutua omaan työnantajaansa ja työyhteisöönsä. Tehdä ne omat, vähän hankalat ja ikävätkin tehtävät, suorittaa niitä asioita, joita on vaan tehtävä. Ja ne on tehtävä siltikin vaikka kukaan ei auta tai pyydä tekemään, eli sitoudutaan siihen kokonaisuuteen. Kaikkia tarvitaan. Mutta jos on tunnollinen puurtaja ja auttaa aina muita, työmäärä kehittyy niin suureksi, että aika ei vaan riitä kaikkeen. Väsyy, uupuu. Varsinkin, jos muu työyhteisö ei auta ja erityisesti jos on niin tunnollisuuden tuntoinen, että ei edes pyydä apua. 

Musta tuntuisi hirveän pahalta, jos mä väsyttäisin mun avunpyynnöillä jonkun työkaverin. Sen, joka on juuri se vastuullinen ja tunnollinen. Eli ihan kamalaa, mutta tullaan siihen kohtaan, jossa vastuu kääntyy mulle itselleni. Mun on johdettava omaa vastuullisuuttani ja tunnollisuuttani, jotta en väsy. Ja mun on johdettava niitä siksikin, että en väsytä mun työkaveria.

Uupumisen ja väsymisen ongelmaa elämässä ei siis ratkaistu näinkin filosofisella pohdiskelulla tänään, mutta itselleni tämä asia jotenkin jäsensi omia ajatuksia. Aion jatkossa useammin ajatella, mikä on vastuullista ja mikä tunnollisuutta. Minkä asian voisin jättää tekemättä tai siirtää myöhemmäksi, koska driveri itselläni on pelkkä tunnollisuus, ei siis vastuullinen toiminta tai se integrity työnantajaa kohtaan.

Kiitos insipiraatiosta kirjallisuuspiiriläisille, näistä moni ajatus tuli heiltä, joten en ota kunniaa itselleni.  Ja pahoittelut enkkusana integrityn käytöstä. Jos tiedät sopivan suomenkielisen sanan, kerro ihmeessä!