Asiat, jotka saivat mut miettimään muutoksia (työ)elämääni

Eli pieni sneak peak taaksepäin.

Olen siis aivan tavallinen perheenäiti joka käy työssä, hoitelee aika perinteisiä muita elämään liittyviä juttuja kuten pesee pyykkiä, miettii mitä tänään syötäisiin, tapaa ystäviä, yrittää liikkua ja hosuu kaikenlaisia asioita lastensa vuoksi. 

Työelämän osalta mulla on patoutumatonta ja kumpuavaa kunnianhimoa, joka on näyttäytynyt työpaikan ja positionvaihtoina sekä vastuiden kasvuina. Työ itsessään on mulle tärkeä ja hyvinkin tyydyttävä tekijä elämässä. Se, että työssä on haasteita ja uralla on voinut edetä, on ollut ainoastaan positiivista. Kuten sanottu aiemmin, olen suorittaja. Tehokkuus on yksi kykyni ja suoraviivaisuus sekä päätöksentekokyky täydentää komboa. Jos kaikki olisikin tässä, olisin jo jossain ihan muualla.

Mutta. Vastapainona on hyvin empaattinen, ymmärtäväinen ja joustava sielu, sekä ei niin hyvät taidot kyvyt delegoida tai nousta tunteiden yläpuolelle asioiden johtamismielessä. Tästä saadaan paketti, jonka solmu pitää avata. Tai pommi purkaa. 

Saatoin viimeisimpinä vuosina väsyttää ja venyttää itseäni liikaa yrittämällä ymmärtää ihmisiä ja antamalla heidän talloa jaksamistani. Osasin kyllä asettaa ja pitää monenlaisia rajoja, mutta omiani en. Kaikki muutkin funktiot tekivät paljon asioita pienillä resursseilla, joten ajattelin, että tehdään tällä ja priorisoidaan järkevästi. Oliko johtaminen hyvää, yritys ok? Kyllä. Ei ole kyse mistään nyrkkipajasta, jossa kaikki asiat ovat huonosti tai että haluaisin sysätä syyn muille. Tein kutenkin varmasti asioita, joita muiden(kin) olisi pitänyt tehdä, enkä myöskään nostanut itseni tai jaksamiseni puolesta meteliä. Believe me, en tekisi sitä edelleenkään. Mä priorisoin muiden jaksamisen. Ja kuten kuuluu, toin epäkohtia esille, en siis kiukutellut nurkan takana tai jättänyt asioita piiloon. Vastuullinen työelämä edellyttää sitä, että siellä puhutaan ääneen ja asiallisesti asioista, vaikutetaan avoimella kommunikoinnilla. Se oli mun työtäni ja sen mä tein. Mutta minusta ei ole työelämään vinkumaan itsestäni. Mulla oli jotenkin tunne, että olin yksin. Sitten alkoi loppua sitoutuminen ja puuttua purpose. Mä lähden kun näin tapahtuu. En halua tulla katkeraksi tai syyttää muita. Osaan myös lopettaa ajoissa, koska omaa terveyttäni en aio menettää.

Purpose. Muutama vuosi sitten joku viisas keksi, että yrityksen vision, mission ja arvojen lisäksi tarvitaan purpose. Kai se tulee siitä, että organisaatiopsykologit hiffasivat, että ihmisten sitoumista yritykseen lisää se, että yrityksellä on joku merkitys, syy, olemassaolon tarkoitus, eli purpose, johon ihmiset voivat kiinnittyä. Purposea sitten pukkasi linkkarin täydeltä, samalla kun yritysten viestintäosastot implementoivat niitä sisäisessä viestinnässä. Believe me, been there, seen that. Eikä siinä mitään, tuo kaikki on ihan faktaa ja niin pitikin tehdä. Mutta sitten iski lisäksi korona ja etätyö ja sen päälle alkoi great resignation. Maailma oli valmis vaihtamaan työpaikkoja ja niin olin minäkin.

Työelämän muutos. Ei siinä ole mitään ihmeellistä tänä päivänä, että ihminen irtisanoutuu. Hyville tekijöille on aina töitä, tällä hetkellä kaikille löytyy jotain. Mä en edes ajatellut, että voisin jäädä ikinä työttömäksi. Mä olen jotenkin jo hirveästi odottanut työelämän muutosta. Sitä, että ei vaan olla töissä jossain ja odoteta että mitä se esihenkilö sanoo tavoitteiksi ja sitten kinata siellä OKR keskustelussa että toteutuiko se vai ei, vaan mietitään ihan itte. Tehdään sellaisia töitä missä ollaan hyviä ja mistä aidosti sitten tykätään, tehdään projekteja ja tehdään eri firmoille. Ollaan yrittäjiä, työsuhteessa, osa-aikaisia ja kaikkea tätä yhtäaikaa. Tehdään siitä omasta työelämästä ihan just sen näköistä mitä halutaan. Se nyt vaatii tottakai osaamista ja uskallusta, mutta samaan aikaan antaahan tuo nyt ihan eri tavalla sisältöä, joustavuutta ja monipuolisuutta elämään kuin mikään muu. Tää on mun näkemyksen mukaan jo ihan lähitulevaisuuden arkea.

Välittäminen ja arvostus työelämässä. Tätä ehdottomasti tarvitaan heti. Se on se työelämän muutos, jonka on tultava ja joka on tulossakin. Organisaatioissa on synnyttävä tunne, että mä olen osa tätä, mun työllä on merkitys ja sitä arvostetaan. Ja minusta ihmisenä välitetään. Toisaalta mä oon vähän tiukkapipokin. Työpaikka on kuitenkin ensisijaisesti sitä varten että siellä tehdään töitä asiallisesti. Ei voi heittäytyä odottamaan arvostusta ja välittämistä, jos ei itse arvosta yritystä ja oman yrityksen johtoa, esihenkilöä. Jos et arvosta, lähde. Älä jää tuomaan huonoa tuulta ja odottamaan arvostusta. Jos arvostat, näytä se. Sitoudu. Tee työsi ja anna osaamisesi yritykselle. Ja kun sitten hommat hoitaa, haluan itsekin tuntea, että myös minusta työntekijänä ollaan kiinnostuneita, välitetään ja arvostetaan.

Haluan sanoa ääneen sen, että isot yritykset tekevät valtavan suurta ja merkityksellistä työtä työelämän hyväksi. Niillä on resursseja, halua ja varoja kehittää sitä. Yritykset kyllä tekevät voittoa osakkeenomistajille, mutta ne ymmärtävät hyvin myös sen, että jos ne eivät kehitä toimintaa, ei ole mitä jakaa. Sen vuoksi harmittaa, että on paljon henkilöitä, jotka eivät ole kiinnostuneita oman organisaation strategiasta, visiosta, toimintasuunnitelmista tai purposesta. Nehän ovat ne, mistä meidän pitäisi kiinnostua ja tehdä osamme niiden toteutumiseksi. Myös kunnilla, valtiolla, pienemmilläkin yrityksillä on suunta ja visio. Tutustu siihen ja toivottavasti löydät sieltä myös oman työsi merkityksellisyyden!

Minä. Paketissa on siis omalla kohdallani purpose, työelämän muutos sekä välittäminen. Multa puuttui oma työelämän merkitys. Yrityksen purpose ei puhutellut mua riittävästi, vaikka hyvä olikin. Siksi tarvittiin muutos. Mä uskon isosti siihen, että kun sä tiedät ja löydät sen sun oman merkityksen työelämässä, sä oot valmis ja halukas tekemään sen eteen kaikkesi. Ja kun se tulee sydämestä, sä et mieti esim. rahaa, vaan toimeentulo tulee siksi, koska se sun juttu rokkaa. Ja siksi koska SÄ uskot itse siihen. Tää tais olla Kirsti Paakkasen sanoma. Viisas nainen. Lisäksi mä kaipasin muutosta töiden rytmiin, sisältöön, tempoon ja vaikutusmahdollisuuksiin. Ja ehkä ihan vähän sitä välittämistäkin itseäni kohtaan.

Tällä tiellä siis ollaan. Oon haahuillut nyt tovin tässä itseni etsimisen maailmassa tehden töitä osa-aikaisesti. Aika monta asiaa mulle on hahmottunut itsestäni ja siitä mitä mä oikeasti ja oikeastaan haluaisin tehdä. Kirkastunut se ei vielä ole. Ja mä oon vähän nyt jo kyllästynyt siihen etsimiseen. Päätin siis tänä vuonna (2022) sittenkin tehdä ehkä vähän enemmän taas töitä. Ehkä se sieltä kirkastuu taas johonkin suuntaan.

Oon vähän salaa ylpeä siitä, että oon haahuillut, vaikka seuranani on jäätävä syyllisyyden tunne siitä, että en ole niin hyödyllinen kansalainen ja veronmaksaja kuin aiemmin olin. Ja siitä, että töitä olisi ihan hirveästi, mutta minä en ole se, joka niitä puurtaa illat ja viikonloput. Ja siitä tunnen myös syyllisyyttä, että sitten kuitenkaan en ole himokuntoillut, syönyt itse alusta alkaen tekemääni terveellistä, monipuolista, ravitsevaa ruokaa joka päivä. Ja siitä, että edelleenkään en ole yhtään sen parempi ihminen kuin aiemmin.

Mutta on pieniä hienoja askeleita. On valaistumisen hetkiä ja on kannustavia ystäviä ja kollegoita. On kivoja ideoita ja hei, on tää blogikin. Se, että mä kirjoitan tätä taas on ehkä isoin näkyvä merkki siitä, että mun elämään on vapautunut jotain lisää. Aikaa tai vaan tilaa ajatuksissa. Vieläkään en tiedä mitä tulen tekemään, mahdollisuuksia on paljon, mulla ei oo kiire ja olen edelleen avoin kaikelle hienolle, mitä eteen tulee. Katsotaan.

Disclaimer. Muistattehan, että jokaisella on oma elämä, oma työ ja oma työelämä. Mun ajatukset edustaa vain mun omaa ajattelua, ja ne sopii mulle. Jokaisella on omansa. Saa olla eri mieltä.