Ristiriitaisuus. Se kuvaa varmasti parhaiten ajatuksia siitä, mitä ajattelen aitoudesta. En ensinnäkään usko täydelliseen aitouteen, jossa jokainen on juuri sellainen aito, oma itsensä joka on. En myöskään usko sellaiseen maailmaan, jossa kaikki on sitä miltä se näyttää. Koska se ei ole.
Ihminen on aidoimmillaan täydellisen valloittava ja riehakas oma itsensä, mutta sen toisessa ääripäässä (joka todellakin meillä jokaisella on) itsekeskeinen, omahyväinen rääväsuu. Tai ehkä kaikilla ääripäät eivät ole yhtä kaukana toisistaan. Minulla on ja niin on niillä tapaamillani ihmisillä, jotka olen nähnyt aitona. Julkinen persoona sen sijaan kiedotaan joko paksumpaan tai kevyempään verhoon, jolloin muodostuu niitä tyyppejä, joiden elämä on pelkkää iloa ja täydellisyyttä ja onnistumisia. LinkedIn profiilin headline-osiossa on enemmän ylisanoja ja emojeja kuin Suomessa on kaupunkeja ja instagram postausten hästäkit hehkuttaa kaikki mahdolliset positiiviset asiat, joita vaan mieleen voi tulla. Tai sitten julkinen persoona on avoimuudessaan jopa riekalaisen ja rajun rehellinen. On sairautta, työttömyyttä, kiusaamista, mielenterveydenhäiriöitä ja jopa kuolemansairautta. Sitten me muut hehkutetaan, miten upeaa on, kun joku uskaltaa olla avoin.
Mua jotenkin kyllästyttää se just nyt ja on kyllästyttänyt jo pidempään. En mä ole sen parempi. Linkkarissa pitää osata myydä oma osaamisensa ja instagramiin en jostain syystä vaan halua mitään rumaa tai ikävää. Mä vaan jostain syystä nyt luen jokaisen ihmisen postauksen rivien välit. Jatkuvasti. Mietin, mitä ylisanojen takana oikeasti on ja kuka tää ihminen aidosti on. Harvoin, joskus joku postaus koskettaa tosi syvältä. Harmi. Siis että koskettaa harvoin. Koska se kertoo, miten kyynistynyt on. Miten typerältä tuntuu itsestä laittaa someen mitään ja miten ihana sinne on kuitenkin jakaa kivoja juttuja. Välillä rima on hirvittävän korkealla ja välillä mietin, että mitä väliä, antaa mennä vaan.
Mä huomaan arvostavani tavallisuutta yhä enemmän. Jotain sellaista keski-harmaata peruselämää, jossa välillä rytisee niin, että sattuu ihan saakelisti ja välillä elämä on kyyneliin saakka ihanaa ja mahtavaa. Jotain sellaista siloittelematonta ja aidosti aitoa. Koska sitäkin on. Onneksi!
Ystävyyshän on parhaimmillaan juuri sitä. Siloittelematonta ja aidosti aitoa. Ja siksi kesä on ihana. On aikaa ja pitkät päivät tavata, jutella, nähdä. Jakaa asioita sellaisten ihmisten kanssa, joille olet ihmisenä arvokas ja hyväksyttävä ihan omana itsenäsi. Että saakeli. Aitous on hieno asia. Niin hieno, että aion nauttia siitä ja keskittyä siihen ja niihin ihmisiin, jotka ovat aitoja. Koska mä voin.
3 kommenttia:
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvosta tavallisia ihmisiä, jotka uskaltavat olla just sellaisia kuin ovat. Ja somehan on harhaa, varmaan max 10% sun elämästä on siellä.
Mikä parasta suurin osa ystävistä on TAVALLISIA ja just siksi he eivät ole ollenkaan tavallisia. Näen heissä niin paljon säihkettä, elämänkokemusta, asennetta ihan paljaana --- ja niin kiitollisena siitä.
Tavallisen ihanaa kesän jatkoa :)
Mä niin sain kiinni tuosta rivien välien lukemisesta. Just ystävän kanssa puhuin, etten esim facessa seuraa enää ketään (siis piilottanut feedistä), jotak vain lässyttää kaiken ihanuutta. Kun sitten jään vain miettimään, ettö mitä OIKEASTi kuuluu.
Mua kiinnostaa enemmän rosotkin. Toki tajuan ettei kaikki kerro kaikkea kaikille, mutta joskus ärsyynnyn siitä lässynläästä.
Taru, toi on muuten tosi hyvin sanottu. Siis se, että just tavallisuudessa on säihkettä, elämänkokemusta ja asennetta. Ja sillä tavalla ihanasti aidosti, ei pinta kiiltäen. Se on todella valloittavaa ja ihanaa ja niin arvostettavaa. Just siks tavallisuus on niin arvokasta - koska se on piilossa kaiken pintasiloisen somen takana ja sinne pääseminen vaatii aitoutta itseltäkin!
Kiitos siis huomiosta <3
Ja P. Mä just juttelin mun naapurin kanssa tästä samasta ihanuuden lässyttämisestä. Kutsuttiin sitä elämän kermavaahtotäpliksi. Kun siis kaikki se tavallinenkin pitää kuorruttaa ja piilottaa jonkun ihanan alle. No okei, ei kai sitä kukaan jaksaisi lukea tai katsoa, sitä pelkkää realismiakaan, mutta miten ois jotain siltä väliltä :) Ja siks on kyllä ihana tavata ihmisiä oikeasti, jutella oikeista asioista ja tietää, että ton fasadin takana on oikea ihminen ja mä tunnen sen aidosti.
Lähetä kommentti