Olen aina rakastanut kaikkea sellaista viihdettä, jossa on jokin muutos, jokin sellainen ennen ja jälkeen perspektiivi. Ihan sama onko esim. TV-sarjoissa kyse sisustamisesta, elämänmuutoksesta tai pieleen menneestä kauneusleikkauksesta. Elokuvista löytyy usein sama – en tiedä onko muille jäänyt mieleen kohtauksia, joissa elokuvan keskivaiheilla näytetään jokin muutostilanne, kehittyminen. Esimerkiksi Robin Hoodissa, jossa näyttelee Kevin Costner, on ihan paras kohtaus se, jossa lainsuojattomat rakentavat yhdessä metsään oman kylän ja valmistautuvat harjoitellen tuleviin taisteluihin. Pikakelaus muutoksen läpiviennissä. Samaan kategoriaan menee se, että saatan sanoa töissä jollekin ihmiselle, joka on elänyt jonkun poikkeuksellisen tilanteen organisaation mukana läpi tai ollut mukana isommassa muutoksessa, että olen kateellinen siitä kaikesta mitä hän on sen aikana nähnyt, kokenut ja oppinut.
Muutos on matka, joka ei ole pelkästään tekemistä tai ahertamista. Se on prosessi, jossa henkilö muuttuu ihmisenä, oppii itsestään, tulee yleensä vahvemmaksi, saa valmiuksia kohdata jatkossa uusiakin tilanteita valmistautuneempana. Sitä prosessia ei voi ostaa eikä matkia. Se on jotain, mikä on arvokkaampaa kuin raha tai muutoksen varsinainen lopputulos. Sellaisia kokemuksia tai sellaisen kokeneita arvostan hirvittävän paljon.
Mä tutkin muutosta itsessäni katsomalla ajoittain taaksepäin. Mietin, että mitä olisin ajatellut, jos olisin tehnyt sitä tai tätä 10 vuotta sitten. Olisinko selvinnyt tai osannut? Silloin näen muutoksen voiman oikeasti, sillä itsessään ei tunnista muutosta lähietäisyydeltä. Se tulee niin hitaasti ja kasvaa huomaamatta. On myös upea nähdä muutokset läheisissä ihmisissä tai työkavereissa. Omissa lapsissa. Vahvuuden kasvaminen, osaamisen lisääntyminen. Itsetuntemuksen parantuminen.
Olisinko itse vuosi sitten tiennyt olevani tässä? Uudessa työpaikassa, uusien ihmisten keskellä, tekemässä omaa työtäni täysin eri tulokulmalla kuin aiemmin? Olisinko uskonut saavuttaneeni niitä muutoksia, joita halusin? Entä olisinko tiennyt silloin nuorena teininä lukiossa, mitä kaikkea joudun ja toisaalta myös pääsen kokemaan?
Ei. Se mielikuva siitä ihmisestä tai tulevasta elämästä, joka silloin oli, ei mennyt niin. Ei millään tavalla. Se meni täydellisen eri tavoin ja se satutti, kasvatti, kehitti, voimistutti. Kaikkein parasta on, että en voi tietää mitä on edessä. En edes halua. Haluan elää, nähdä ja katsoa jokaisen päivän läpi. Vaikka välissä on ollut uskomattoman vaikeita ja mielettömän ihania asioita, en vaihtaisi mitään, koska en voisi. Tämä on minun elämäni. Ennen ja jälkeen.
Ps. Kun aloitin blogin kirjoittamisen uudestaan, päätin että kirjoitan vain silloin, kun tulee aidosti tarve sanoa jotain. Ei mitään tuskallisen ja nolostuttavan pakotettuja tekstejä mitäänsanomattomuuksista. Toinen asia on ollut aina kirjoittamisessani se, että pyrin pitämään blogin ja maailmantapahtumat erillään. Tämä on aidosti paikka, jossa pelkästään nautin ja heittäydyn kirjoittamaan ajatuksistani. Jos kahta en vaihda, niin se on toinen.
2 kommenttia:
Puhut taas niin viisaita. Jäin miettimään tuota, että olisiko nuorempana voinut kuvitella sitä mitä päätyy kokemaan. No ei sitten millään tavalla olisi voinut kuvitella tätä kaikkea. Yhtä lailla en osaa kuvitella tulevaakaan. Mä hieman "pelkään" ettei tule mitään. Että jospa mä vaan elän tällä tavalla ehkä hieman pysähtynyttä ja toisaalta täyttä elämää ja mitään ei enää tapahdu.
Hienoa että sä olet uudessa työssä noin tyytyväinen.
Tiedätkö P mitä mä ajattelen? Mä ajattelen, että sun elämä on ihan tosi täydellistä ja sä pelkäät ihan liikaa sitä, mitä ei tapahdu. Ja sitten sun omat ajatukset latistaa sun oman täydellisen elämän, koska sä et oo siihen tyytyväinen. Mehän ei kukaan osattu ajatella meidän elämää silloin nuorena aikuisena. Se meni niinkuin se sit meni ihan eri tavalla - varmaan aika monella. Mä kyllä näen sun jutuissa pointin, mitä oot kertonut/kirjoittanut, että oot kiinni sun työssä ja se määrittää sun elämää tosi paljon. Mutta mä taas näen, että sua arvostetaan sun työssä ihan hirveesti ja teet sellaista työtä, johon monikaan ei pystyisi. Silti sulla on miljoona ystävää, ja ihana perhe ja sä teet kokoajan kaikkee kivaa ja sulla on ihan eri vapaus kuin9-17 ihmisillä. Mulle se näkyy noin. Aika täykki elämäntapa.
Lähetä kommentti